Vastuullisuus ja ympäristö

Vastuullisuus ja ympäristö

Triplassa ympäristöasiat ovat lähellä sydäntä. Tripla saavutti korkeimman mahdollisen Platinum-tasoisen LEED-ympäristösertifikaatin, Suomen korkeimmilla pisteillä. Ympäristöluokiteltu kiinteistö kertoo liiketilaympäristön kokonaisvaltaisesta vastuullisuudesta ja siitä, että tilojen käyttäjät ovat tyytyväisiä työympäristönsä toimivuuteen ja viihtyvyyteen. 

Energiatehokkuusluokka on B ja osa katoista on päällystetty viherkasvein. Mall of Triplassa käytettävä sähkö tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä ja jätteiden keräykseen käytetään keskitettyä imujätejärjestelmää. Kauppakeskuksen energian- ja puhtaan veden kulutus ovat noin 40 % alhaisempia kuin vastaavien uudisrakennuksien yleensä. Alhainen sähkönkulutus vähentää kiinteistön ylläpidon kustannuksia ja ympäristökuormitusta.

Hulevesijärjestelmä on Triplassa rakennettu siten, että hulevedet joko imeytetään maahan tai kierrätetään, esimerkiksi autopesulassa käytettävänä pesuvetenä. Vehreyden ja viihtyvyyden lisäämiseksi ja hulevesien hallitsemiseksi rakennettua viherkattotilaa on noin 40 % kaikesta Triplan kattotilasta. Myös sisäilman puhtauteen on kiinnitetty huomiota. Hiilidioksidianturit mittaavat jatkuvasti ilman laatua poikkeuksellisen laajasti koko kauppakeskuksessa.

LEED-sertifioinnin vaatimusten lisäksi Tripla on rakennettu noudattamaan Helsingin kaupungin kestävän kehityksen ja ekologisuuden vaatimuksia. Kaupunki pitää tärkeänä myös kevyen liikenteen ja pyöräilyn mahdollisuuksien parantamista. Mall of Triplassa onkin suomalaisista kauppakeskuksista eniten pyöräpaikkoja.

177379067_5605513449489105_9219143694756892077_n.jpg

Mall of Tripla ja ympäristö pähkinänkuoressa

  • Kauppakeskuksen energian- ja vedenkulutus noin 40 % alhaisempi kuin tavallisen uudisrakennuksen.
  • Valaistukseen käytetään pelkästään LED-valaisimia ja Triplaparkin valaistus on liikeohjattua.
  • Viherkattoa on yli 40 % kaikesta kattotilasta.
  • Jätteet kerätään keskitetyllä imujätejärjestelmällä.
  • Triplan Ekopiste palvelee myös asiakkaita.
  • Rakentamismateriaalit noudattavat tiukinta M1-materiaaliluokitusta 2008.
  • Triplassa on 3400 polkupyöräpaikkaa.
  • Triplaparkissa on lähes 300 sähköauton latauspistettä.
  • Lämmitys ja viilennys kaupungin kaukolämpö- ja kaukokylmäverkon avulla.

Ekopiste

Triplan asiakkaiden käyttöön tarkoitettu Ekopiste sijaitsee Triplaparkin P3-kerroksessa. Ekopisteessä on mahdollista kierrättää maksutta lasia, metallia, paperia, kartonkia ja muovipakkauksia. 
Kauppakeskuksen 1. kerroksessa pullonpalautuspisteen yhteydessä puolestaan on kodin pientekniikan keräyspiste. Täällä voit kierrättää myös mustepatruunat, putkilamput, paristot ja pienakut sekä eL-lamput ja led-lamput.

145077265_5216946981679089_340160908099273934_n.jpg
9a6ff3f83e3211968b14f9ffa600d3fc.jpeg

Esteettömyys Mall of Triplassa

Esteettömyys on huomioitu Mall of Triplassa ja eri kerrosten välillä pääsee liikkumaan esteettömästi. Digitaalisista opasteistamme voit tarkistaa parhaan esteettömän reitin etsimääsi kohteeseen. Pyörätuoleja sekä lastenrattaita on lainattavissa kauppakeskuksen infopisteeltä 4. kerroksesta. Pyörätuoleihin kiinnitettävät ostoskärryt sijaitsevat 1. kerroksessa. Kaikista kauppakeskuksen kerroksista sekä Triplaparkin P1-kerroksesta löytyy esteetön wc-tila.


Ensimmäinen kiinteistö Suomessa, joka on saanut SHORE:n GOLD-tason erinomaisen turvallisuussertifikaatin.

LEED Platinum.png

Olemme saaneet korkeimman mahdollisen kansainvälisen sertifiointitason LEED-ympäristösertifikaatissa.


Yhdenvertainen ja saavutettava palvelu on meille tärkeää ja meillä on Invalidiliiton Yhdenvertaista palvelua kaikille- merkki käytössä.


 
   
 

24/7
 



 

Tilojen vartiointi ja valvonta takaavat aina turvallisen ympäristön.


Laaja CO2-tason seuranta korkealaatuisen sisäilman varmistamiseksi.


Sitoudumme yhdenvertaisuuteen tarjoamalla mm. sukupuolineutraalit pukuhuoneet vuokralaisillemme.


Yhteistyökumppaniverkostostomme nuorisotyössä