Fokus
Avoinna

Ma-Su 12-16

00-00

Yhteystiedot
Meillä käy
lahjakortti Lahjakortti
Näytä sijainti pohjakartalla

Fokus

Fokus

Fokus palvelee niin Töölön seurakuntalaisia, Pasilan asukkaita kuin kaikkia muitakin Mall of Triplassa vierailevia helsinkiläisiä ja junamatkustajia. Fokus on kaikille avoin tila uskoon tai uskontoon katsomatta.

Fokuksessa järjestetään toimintaa aina konserteista keskustelutilaisuuksiin ja perhekerhoista harrastuspiireihin. Fokukseen voi tulla myös juttelemaan seurakunnan työntekijöiden tai vaikkapa vain kahvittelemaan ja viettämään aikaa ystävien kanssa aukioloaikojemme sisällä. Teemme mielellämme yhteistyötä Mall of Triplan muiden toimijoiden kanssa.

Fokuksen tiloja voi vuokrata myös kasteeseen, vihkimiseen tai muihin perhejuhliin. Yksityistilaisuuksien aikana Fokuksen tilat ovat osittain tai kokonaan suljettuina.

Fokus kutsuu kohtaamaan, keskustelemaan ja kokemaan. Toimintaamme ohjaa avoimuus, monimuotoisuus, yhteisöllisyys ja jatkuva kehittyminen. Fokuksessa kunnioitamme jokaisen omantunnon ja mielipiteen vapautta sekä oikeutta tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Haluamme herättää keskustelua ja synnyttää avoimen tilan vuoropuhelulle ja ajatusten vaihdolle.

Fokukseen ovat tervetulleita kaikki!

Lisätietoja:
Virva Krans
Tripla-tiimin vetäjä
050 3877 145
virva.krans@evl.fi

Tinja-Mari Lammila
tiedotusyhteyshenkilö
050 577 3863
tinja-mari.lammila@evl.fi

Perheneuvonta Fokuksessa

Fokukseen on mahdollista varata tunnin mittainen kertaluontoinen perheneuvonta-aika kirkon perheneuvojan vastaanottohuoneeseen. Tapaamisessa on mahdollisuus jäsentää omaa elämäntilannetta perheneuvojan kanssa ja pohtia, miten omaa henkistä hyvinvointia voisi edistää. Keskustelemaan voi tulla niin ikään mistä tahansa ajankohtaisesta kysymyksestä, joka vaivaa mieltä. Tapaamiseen voi tulla juuri sillä kokoonpanolla, joka tuntuu itselle tarpeelliselta – yksin, puolison tai perheen kanssa.

Perheneuvojilla on koulutuksensa ja työkokemuksensa pohjalta ymmärrystä ihmisen psykologiasta ja parisuhteen sekä perheen dynamiikan lainalaisuuksista. Perheneuvojat ovat koulutettuja psykoterapian ja sielunhoidon ammattilaisia. Fokuksessa toimivat perheneuvojat Tarja Huttunen ja Juha Petterson.

Varaa aika perheneuvontaan Fokukseen: https://asiointi.helsinginseurakunnat.fi/resource

Kuva: Ari Kakkinen / Trium Architects Ltd

Fokus
Ota yhteyttä liikkeeseen

Fokus

Fokus
Avoinna

Ma-Su 12-16

00-00

Kuvaus
Yhteystiedot

Meillä käy
lahjakortti Lahjakortti

Näytä sijainti pohjakartalla


Ota yhteyttä liikkeeseen