Tekojen tiistai 28.11.
Triplan joulussa riittää tehtävää ja nähtävää ihan kaikille. Winter in Manhattan Tapahtuma-aukiolla on todellinen talven ihmemaa, jota kannattaa tulla ihastelemaan koska vain. Tapahtumaviikonloppuina siellä voi lisäksi luistella, laulaa karaokea tai hypätä upean talvikarusellin kyytiin.
Saatatpa törmätä tonttuun tai jopa joulupukkiin.
Kauneimmat joululaulut -karaoke musiikkimuseo Famessa klo 16-18 (Musiikkimuseo Fame, 3. krs)
Tekojen tiistain kunniaksi Tripla, Lähetysseura, Töölön seurakunta, Musiikkimuseo Fame ja Jouluradio tempaisevat maailman lasten hyväksi ja järjestävät joululaulukaraoken Kauneimpien Joululaulujen hengessä Musiikkimuseo Famessa.
Laulamaan pääsee lahjoittamalla 2 euroa, halutessaan myös enemman. Tapahtuman tuotto menee lyhentämättömänä Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut -keräykseen. Varoilla kehittyvien maiden lapset saavat koulutusta, terveyttä ja turvaa.
Karaoken artistivieraana on laulaja Milana Misic, jonka tulkitsemia joululauluja kuullaan illan mittaan pianisti Lasse Hirven säestyksellä.
Tilaisuudessa tarjolla glogiä ja pipareita.