Mall of Tripla on Pohjoismaiden paras kauppakeskus!
NCSC palkitsi Mall of Triplan Pohjoismaiden parhaana kauppakeskuksena 2022. Palkinto myönnettiin NCSC:n vuotuisessa gaalassa osoituksena poikkeuksellisesta alueellisesta kehittämisestä ja toiminnan saavutuksista, joiden myötä Mall of Tripla inspiroi sekä toimii suuntaa näyttävänä roolimallina koko toimialalle.
Tunnustus pohjautui monipuolisuuteen, saavutettavuuteen, alan uraauurtavuuteen sekä ennen kaikkea kokonaisen kaupunginosan kehittämiseen. Mall of Tripla on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus ja kaupunkikeskus, joka on luonut Pasilan alueelle uuden identiteetin eloisana asuin-, kohtaamis- ja liikekeskuksena. Mall of Triplan ympärille on rakentunut ainutlaatuinen ja monikäyttöinen hybridialue, josta on syntynyt Helsingin uusi polttopiste.
Myös Mall of Triplan sijainti liikenteellisessä solmukohdassa oli yksi avaintekijöistä kilpailumenestyksessä, kuten perusteluissa todetaan.
"Saavutettavuus on poikkeuksellinen niin rautateitse, autolla, polkupyörillä kuin kävellen. Keskuksen arkkitehtoninen pohjaratkaisu luo lisäksi luonnollisen asiakasvirran, ja rakennus on integroitu luontevasti vahvasti kehittyvään ympäristöönsä, sillä keskuksen jokaisessa kerroksessa on oma katutason sisäänkäynti."
Perusteluissa korostettiin myös innovatiivista tilankäyttöä sekä kaupallisen potentiaalin tehokasta hyödyntämistä, ja Triplalla nähdään olevan erinomainen kaupallinen potentiaali myös tulevaisuudessa. Luonnolliset, suuret asiakasvirrat luovat tulevaisuuden kannalta kestävän liiketoimintaympäristön sekä omistajille että vuokralaisille nopeasti kehittyvällä alueella.
Mall of Tripla Suomen paras kauppakeskus 2022
Mall of Triplalle myönnettiin aiemmin tänä vuonna Suomen parhaan kauppakeskuksen palkinto niin ikään NCSC:n toimesta. Vuosittaisen NCSC Awards -kilpailun tarkoituksena on antaa tunnustusta alan menestyksekkäimmistä, innovatiivisimmista ja luovimmista panostuksista. Se myönnetään osoituksena poikkeuksellista ja innoittavasta toiminnasta, joka toimii suunnannäyttäjänä koko kauppakeskustoimialalle. Kunkin Pohjoismaan parhaaksi valittu kauppakeskus edustaa maataan vuosittaisessa NCSC Nordic Awards -kilpailussa.
Suomen parhaan kauppakeskuksen palkinto pohjautui monipuoliseen vastuulliseen alueen kaupalliseen elävöittämiseen, yhteisöllisyyteen, saavutettavuuteen sekä keskuksen selkeyteen ja viihtyisyyteen seuraavin perustein:
"Tämä yksi Suomen puhutuimmista kehityshankkeista on herättänyt kokonaisen kaupunginosan uinuvan kaupallisen potentiaalin henkiin. Kyseessä on keskus, joka luo kaupan sinne, missä sitä ei aiemmin ollut. Ansioikkaan lanseerauksen jälkeen Mall of Tripla on tuonut vilskettä ja elämää läpikulkupaikkana ja virastokeskittymänä aiemmin toimineeseen ympäristöön muuttaen alueen identiteettiä ja käyttötapoja.
Kauppakeskuksen arkkitehtuuri ulosmittaa ansiokkaasti ympäristön mittavat kulkuvirrat nivoen alueen aiemmin erilliset osat yhteen. Mall of Tripla on monimuotoinen, viihtyisä, tunnelmallinen ja selkeä suuresta pinta-alastaan huolimatta ja sen jokainen kerros on sisäänkäyntikerros.
Keskus integroituu myös osaksi alueen yhteisöjä ja toimii alustana erilaisille kokeiluille ja palveluille.
Keskuksen saavutettavuus julkisin liikennemuodoin on kattava. Tulevaan infran kehittymiseen on tehty tila- ja rakennevarauksia, jotka on hyödynnetty innovatiivisesti kiinnostavan viihdetarjoaman alustana.
Tämä kaupan, viihteen ja kultturin hubi on todistanut vetovoimaisuutensa myös poikkeusajassa."
Olemme todella iloisia ja ylpeitä siitä, että Mall of Tripla tunnustetaan ei pelkästään Suomen, vaan myös koko Pohjoismaiden parhaaksi kauppakeskukseksi! Tulemme jatkossakin tekemään pitkäjänteisesti työtä kehittääksemme yhteisöllistä elävää kaupunginosaa ja tarjotaksemme niin vuokralaisillemme kuin asiakkaillemme viihtyisän, turvallisen, monipuolisen ja elämyksellisen kohtaamis- ja kauppapaikan.
Kiitämme lämpimästi kaikkia asiakkaitamme sekä Nordic Commercial Spaces & Communities -raatia!
Lue lisää